Homoseksuaaliset teot tuomitseva rikoslaki oli voimassa vuosina 1894–1971. Poliisin harjoittama homoseksuaalisten tekojen valvonta oli kuitenkin vähäistä, ja samaa sukupuolta olevien suhteet tavoittivat poliisin vain harvoin. Rikostapaukset liittyivätkin pääasiassa itse teossa kiinni jääneisiin, ilmiantojen perusteella tapahtuneisiin tutkintoihin ja joskus nuorten, virkaintoisten poliisien oma-aloitteiseen toimintaan. Rangaistuksiin puolestaan tuomittiin lähinnä miehiä. Naisten epäsiveellistä käytöstä hillitsi irtolaislain vaikutus ja myös heikko sosiaalis-taloudellinen asema.
Seksuaalivähemmistöjen rikoksia käsittelevä arkistoaineisto on vähäistä ja sirpaleista. Poliisin kuulustelupöytäkirjoista on kuitenkin luettavissa virkavallan hämmennys homoseksuaalisten tekojen edessä. Rikollisesta teosta ei rikospaikalle yleensä jäänyt syytteen nostamiseen tarvittavia jälkiä, eikä silminnäkijöitä liiemmälti ollut. Sen enempää poliisikoulussa kuin rikosoikeuden oppikirjoissakaan ei juuri opetettu haureudenteon tutkintaa. Niinpä syytteet perustuivat lähinnä tunnustuksiin.
Poliisi ei tuntenut tarvetta suorittaa aktiivista valvontaa myöskään kehotuskieltolain tai suojaikärajojen suhteen. Myös näissä rikostapauksissa poliisin toiminta perustui pääasiassa ilmiantoihin. Kehotuskieltoon liittyviä rikosilmoituksia tehtiin lain voimassaolon aikana neljä, ja suojaikärajaan liittyviä tuomioita langetettiin kymmenen.
Poliisin reagoimattomuus ei silti suoraan kertonut myötämielisestä suhtautumisesta seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Pikemminkin kyse saattoi olla resurssien puutteesta.
Huoltopoliisin toiminta perustui vuoden 1936 irtolaislakiin. Huoltopoliisi pukeutui yleensä siviilivaatteisiin ja tarkkaili kansalaisia kaupunkien asemilla, puistoissa ja ravintoloissa. Huoltopoliisin syynin alle joutuivat muun muassa alkoholistit, asunnottomat, irtolaiset ja joskus myös homoseksuaalit. Kuvassa konstaapeli Lea Saarinen työssään irtolaisvalvonnassa.
Kuva: Poliisimuseo.
Suomessa on vuodesta 1987 ollut voimassa tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki vuodesta 2004. Yhdenvertaisuuslaki kieltää seksuaalisen suuntautumisen, uskonnon tai poliittisen vakaumuksen perusteella syrjimisen, ja tasa-arvolaki taas sukupuoleen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvän syrjinnän. Myös poliisin käytännöt ovat muuttuneet vähemmistöjä suojeleviksi.
Poliisien koulutus
Koulutusta poliisin tehtäviin annetaan Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella. Opintosuunnitelman mukaisessa opetuksessa on “Poliisi, yksilö ja yhteiskunta” -niminen jakso, jonka sisällöissä keskitytään ihmisoikeuksien ja -arvojen sekä toiminnan eettisen perustan reflektointiin. Osana opintoja tarkastellaan myös ammatillisesti toimivan poliisin omien asenteiden merkitystä poliisityössä ja laajemmin yhteiskunnassa.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen moninaisuutta ja kohtaamista opetetaan lähinnä kurssimuotoisesti ulkopuolisten kouluttajien toimesta ja usein juuri opiskelijoiden aloitteesta. Yhteistyötä Pirkanmaan Seta ry:n kanssa on tehty lähes koko 2000-luvun ajan. Opintokokonaisuus ei kuitenkaan ole vakiintunut osa opetussuunnitelmaa, eikä opetuksella ole tällä hetkellä yhteyshenkilöä.
Koulutus on tärkeä keino lisätä poliisityöhön olennaisella tavalla liittyvää osaamista muun muassa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon huomioimisesta asiakastilanteissa. Nykyisen kaltainen opetus jää kuitenkin opettajien ja vierailevien luennoitsijoiden vastuulle, eikä sen jokavuotista toteutumista näin ollen voida varmistaa.
Olisi tärkeää, että jokaisessa poliisiyksikössä (varsinkin organisaatiomuutoksen jälkeen noin sadassa alueellisessa yksikössä) löytyisi nimetty poliisi, jolle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöspesifien tapausten käsittely ohjattaisiin. Tämä helpottaisi vähemmistöihin kuuluvien yhteydenottoa poliisiin rikostilanteissa. Poliisi voisi luoda myös aktiivisemmin yhteyksiä paikalliseen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöyhteisöön luottamuksellisuuden lisäämiseksi. Tämä helpottaisi rikostilanteiden selvittelyä.
Lehtonen, Jukka 2007. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, väkivalta ja poliisin toimet. Tasa-arvotiedon keskus Minna, Helsinki.
Poliisiammattikorkeakoulun opinnäytetöissä ei juurikaan ole käsitelty seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvää poliisityötä tai ammattiryhmän sisäistä ilmapiiriä ja asenteita. Teemoihin liittyvän tutkimuksen myötä poliisi voi viestittää ottavansa vakavasti rikokset, joita vähemmistöt kohtaavat.
Kuva: Poliisiammattikorkeakoulu.
Poliisiammattikorkeakoulun tuottamassa Podcast-sarjassa keskustellaan yhdenvertaisuudesta, monimuotoisuudesta, sukupuolesta ja vähemmistöistä poliisissa ja poliisin työssä.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt poliisissa
Seksuaalivähemmistöön kuuluvat poliisit ovat olleet työyhteisöissä pitkään vaiettu aihe. Kun yhteiskunnallinen ilmapiiri muuttui dekriminalisoinnin myötä suvaitsevaisemmaksi, vaikuttivat epätasa-arvoiset asenteet poliisin toiminnassa vielä vuosia. Hidas sopeutuminen lakimuutokseen näkyi muun muassa poliisin suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen: negatiiviset asenteet saattoivat nyt homoseksuaalisten tekojen sijaan kohdistua seksuaalivähemmistöön kuuluvien persoonaan tai henkilöön.
Poliisikoulun hakuprosessissa 1970-luvulla voitiin hakijalta kysyä tämän seksuaalista suuntautumista, ja monien aikalaiskokijoiden näkemysten mukaan oli itsestään selvää, että homoseksuaalisuus oli tällöin salattava. Vuosikymmeniä myöhemmin puolestaan saatettiin tuoda esiin, miten homoseksuaalisuus olisi haittaava tekijä myöhemmin työelämässä ja uralla etenemisessä.
Sateenkaaripoliisien yhteisössä on jaettu kokemuksia syrjinnästä. Olen kuullut muun muassa tarinan, jossa ennen poliisikoulun pääsykokeita olevassa alkuhaastattelussa hakija oli kertonut avoimesti perhetilanteestaan ja elämästään homoseksuaalisessa parisuhteessa. Tähän oli apulaispoliisipäällikkö tarttunut ja kertonut hakijalle, että poliisiaineksen ”laatua” on tarkkailtava jo näin hakuvaiheessa. Vaikka kyseinen hakija pääsi poliisikouluun ja palkittiin luokkansa priimuksena stipendillä, jäi hakijalle tunne, että hänen seksuaalinen suuntautumisensa oli selkeästi katsottu haittaavaksi tekijäksi poliisikoulun hakuprosessissa.
Linnea West, vanhempi rikoskonstaapeli, Suomen Sateenkaaripoliisit ry:n puheenjohtaja
Myöskään koulutuksessa käytettävä opetusmateriaali tai tietous homoseksuaalisuudesta ei 1970-luvulla välttämättä nojannut tuoreimpaan tutkimustietoon. Vielä vuonna 1974 käytössä ollut oppikirja sisälsi vanhan rikoslain mukaista tietoa homoseksuaalisten tekojen rangaistavuudesta.
Meillä oli sellainen oppikirja, joka käsitteli rikostutkintaa, ja sen oli kirjoittanut ihminen, joka oli ollut poliisina sodan aikana ja sen jälkeen. Ja siinä kirjassa luki, että homoseksuaalisuus on sairaus ja että homoseksuaaliset teot ovat rikos ja siihen pitää puuttua. Se oli tavallaan naurettava asia. Muuten asiasta ei koulutuksen aikana puhuttu, eivätkä opettajat tätä aihetta käsitelleet ollenkaan. – – Näihin asioihin en kuitenkaan koskaan puuttunut, sillä olisin siitä itse kärsinyt.
Kaj Malmberg, rikosylikonstaapeli, poliisihallituksen erikoissuunnittelija (eläkkeellä)
Työuralla syrjinnän kohteeksi saattoivat joutua kaikki sellaiset, jotka jollakin tavalla poikkesivat maskuliinisesta suomalaisen poliisivirkamiehen kuvasta. Muut kuin suomea äidinkielenään puhuvat tai ulkomaalaistaustaiset henkilöt kokivat vähättelyä. Myös naisia syrjittiin esimerkiksi nimittämällä heille vähempiarvoisia työtehtäviä tai estämällä virkauralla yleneminen.
Suurin osa suhtautuu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuitenkin hyvin tai neutraalisti. Ne ovat vain ne muutamat äänekkäät, jotka nostavat ääntään ja joita kuunnellaan.
Kaj Malmberg, rikosylikonstaapeli, poliisihallituksen erikoissuunnittelija (eläkkeellä)
Selkeä muutos asenteissa tapahtui 2000-luvulla, jolloin poliisikoulun hakuprosessissa tiedusteltiin hakijoiden oman seksuaalisen suuntautumisen sijaan heidän suhtautumistaan seksuaalivähemmistöä edustaviin työtovereihin. Entisistä käytännöistä poiketen pyrittiin selvittämään hakijoiden mahdollisia ennakkoluuloja muun muassa vähemmistöjä kohtaan. Syrjivistä asenteista johtuneet konfliktit oli tunnistettu, ja tällaiset asenteet pyrittiin kitkemään pois jo hakuprosessissa.
Seksuaalivähemmistöön kuuluvia on aina työskennellyt laajalti poliisin piirissä. Siksi etenkin esimiesten vastuu työyhteisön asenneilmapiirin muuttumisessa on merkittävä.
Se, että ollaan homoseksuaaleja, ei vaikuta siihen, miten asiat hoidetaan. Jokainen hoitaa asiat niin hyvin kuin pystyy. Jätetään siis homoseksuaalisuus – tai seksuaalisuus yleensä – sivuun työstä. Ei se ole ratkaiseva tekijä siinä, miten asiat hoidetaan.
Kaj Malmberg, rikosylikonstaapeli, poliisihallituksen erikoissuunnittelija (eläkkeellä)
Suomen Sateenkaaripoliisit ry
Suomen Sateenkaaripoliisit ry sai alkunsa vuonna 2017. Yhdenvertaisuusvaltuutetun aloitteesta oli käsitelty seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa poliisissa, ja sen jälkeen perustettiin sosiaalisen median ryhmä vertaistueksi ja yhdenvertaisuuden edistäjäksi poliisissa. Tästä suljetusta sosiaalisen median ryhmästä kehittyi varsin aktiivinen vaikuttaja, ja ryhmä järjestäytyi viralliseksi yhdistykseksi vuonna 2020.
Yhdistyksen tavoitteena on edistää kansalaisten luottamusta poliisiin tuomalla esiin poliisin tekemää tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyötä sekä puuttua poliisin sisäisiin epäkohtiin ja tarjota vertaistukea vähemmistöjen edustajille. Yhdistys myös kouluttaa ja jakaa tietoa viranomaisille tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvissä asioissa.
Suomen Sateenkaaripoliisien yhdistyksen toiminta on vasta alussa, mutta yhdistyksellä nähdään olevan merkittävä rooli suvaitsevaisen asennemuutoksen edistäjänä sekä poliisissa sisäisesti että laajemmin yhteiskunnassa ja julkisessa mediassa. Viranomaisilla on myös laissa asetettuja vaateita yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi, ja niiden toteutumisesta vastaa poliisin oma tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmä. Myös Suomen Sateenkaaripoliisien yhdistys toteuttaa tätä vaadetta tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.
Nyt on olemassa yhdistys, joka uskaltaa älähtää, jos ihmistä syrjitään poliisissa homoseksuaalisuuden tai seksuaalisuuden takia yleensä. Uskon, että nyt vasta ollaan menossa parempaan suuntaan, vaikka tiedän, että yhteiskunnallinen asenne on parantunut kaikkialla. Aikaisemmin ei ole ehkä uskallettu tai ei ole ollut työkaluja, joilla ojentaa väärinkäyttäytyviä poliiseja.
Kaj Malmberg, rikosylikonstaapeli, poliisihallituksen erikoissuunnittelija (eläkkeellä)
EGPA eli European LGBT Police Association on eurooppalainen kattojärjestö, joka ajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioita poliisiorganisaatioissa. Yhdistys auttaa jäsenjärjestöjään yhdenvertaisuustyössä. EGPAn kokous järjestettiin vuonna 2018 Pariisissa kaupungintalolla.
Kuva: Linnea West.
Yksi tärkeä asia on se, että haluamme parantaa kansalaisten luottamusta poliisiin. Kun poliisi näyttää olevansa moninainen työyhteisö, ja me pyrimme edistämään kaikkien yhdenvertaisuutta, niin se näkyy myös ulospäin positiivisena asiana.
Linnea West, vanhempi rikoskonstaapeli, Suomen Sateenkaaripoliisit ry:n puheenjohtaja