Vuosina 1894–1971 voimassa olleen rikoslain 20. luvun 12. pykälän 1. momentin mukaan samaa sukupuolta olevien keskinäinen haureus oli rikos. Laki velvoitti tuomioiden langettamiseen, mutta käytännössä niitä annettiin lain voimassaolon ensimmäisinä vuosikymmeninä vain vähän. Tuomiomäärät kasvoivat hiljalleen 1930-luvulta alkaen, ja niiden huippu oli 1950-luvulla. Kaikkiaan rikoksesta tuomittiin 1 074 henkilöä, joista naisia oli 51. Naisia koskevat rikostapaukset etenivätkin tuomioistuimiin harvoin, ja niiden ilmiantojen taustalla saattoi olla muuta kuin rikokseksi nimetty sukupuolisuhde.
Laki ei juurikaan johtanut aktiivisiin toimiin homoseksuaalisten tekojen kontrolloimiseksi. Esimerkiksi Tampereella 1950–1960-luvuilla poliisi tulkitsi lakia tavalla, jossa ”sellaiset miehet” tiedettiin ja tunnettiin, mutta poliisilla ei ollut tarvetta puuttua asiaan. Myös poliisin mahdollisuudet suitsia homoseksuaalisia tekoja olivat rajalliset.
Irtolaislainsäädäntö astui Suomessa voimaan vuonna 1936. Lainsäädännön kautta pyrittiin valvomaan muun muassa kansalaisten seksuaalimoraalia. Valvontatehtävät kuuluivat poliisiviranomaisille ja huoltolautakunnille, ja käytännössä tehtävää hoiti huoltopoliisi. Kuvassa rikos- ja huoltopoliisin opintopäivät vuonna 1958.
Kuva: M. Laitinen, Museokeskus Vapriikki, Vapriikin kuva-arkisto.
Myöskään kehotuskieltolaki ei johtanut tuomioihin, eikä poliisi aktiivisesti ajanut kiellon valvontaa. Samaa sukupuolta olevien suhteita ei siis onnistuttu lailla kieltämään, mutta suhde suojaikärajan alittavaan osapuoleen sai miettimään suhteen rikollisuutta. Omaa, 1980-luvun lopulla alkanutta parisuhdettaan muisteleva mies kertoo:
Poikaystäväni oli 17-vuotias ja minä 25-vuotias. Suhteemme oli voimissaan useamman vuoden ajan, ja olen yhä yhteydessä entisen poikaystäväni vanhempiin. Se kertoo suvaitsevaisuudesta sekä homoutta että ikäeroa kohtaan. Suhteella oli läheisten tuki taustalla sen rikollisesta statuksesta huolimatta.
Seksuaalivähemmistöön kuuluvat sen sijaan kokivat kriminalisoinnin elämää ja ihmisarvoa rajoittavana. Oma seksuaalinen suuntautuminen saattoi aiheuttaa erilaisia kriisejä, kuten ihmissuhteiden katkeamista tai pelkoa maineen ja työpaikan menetyksestä. Mutta homoseksuaalisten tekojen lainvastaisuus synnytti oman elämän ympärille lisäksi rikollisuuden ja jopa vaarallisuuden leimaa. Salailu ja hiljenemisen kulttuuri olivat olennainen osa elämää.
Seksuaalivähemmistöjen tuntema ennakkoluulo poliisia kohtaan juontui rikoslain sisällöstä ja myös poliisin asenteista suhteessa vähemmistöön. Esimerkiksi homoseksuaalien kohtaamaan väkivaltaan tai rikoksiin poliisi ei välttämättä aina puuttunut. Tämänkaltainen ”ei kuulu meille” -asenne synnytti itsesyrjintää ja häpeää, joiden vuoksi homoseksuaalit eivät uskaltaneet tehdä rikosilmoituksia tai edes hakea apua. Homoseksuaalisten tekojen dekriminalisointi vuonna 1971 ei sekään hetkessä hälventänyt ennakkoluuloja.
Homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi pakotti homoseksuaalit peittelemään omaa identiteettiään. Tarve löytää samankaltaisten joukkoon synnytti vaihtoehtoisia tapoja viestiä omasta seksuaalisesta suuntautumisesta. Esimerkiksi korvarengas, pitkä kynsi, sormus pikkusormessa tai huivi takataskussa olivat kansainvälisesti tunnettuja merkkejä.
Kuvaaja E. Laakso. Museovirasto, Historian kuvakokoelma.
Viharikokset ja vihapuhe
Lainsäädännössä viharikos on rikos, jonka motiivina on ennakkoluulo tai vihamielisyys jotakin henkilöä tai ryhmää kohtaan. Esimerkiksi kansallinen ja etninen alkuperä, uskonnollinen vakaumus sekä seksuaalinen suuntautuminen ovat yleisiä viharikoksen vaikuttimia.
Homoseksuaaleihin kohdistuvat rikokset voivat ilmetä esimerkiksi väkivaltana ja vihapuheena. Viharikosepäilyjä kirjattiin vuonna 2019 kaikkiaan 899, joista seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvia oli 51 ja sukupuoli-identiteettiin tai poikkeavaan sukupuoleen 21. Vähemmistöihin kohdistuvissa viharikosepäilyissä onkin viime vuosien aikana ollut selkeää tilastollista nousua, ja miesten osuus väkivallan uhreina on merkittävästi suurempi kuin naisten.
On havaittu, että viharikoksia jää ilmoittamatta todennäköisesti siksi, että ei luoteta siihen, että saataisiin asiallista kohtelua poliisilta. Olisi kuitenkin todella tärkeää, että poliisille kerrotaan teon taustat tarpeeksi hyvin, jotta poliisi osaa käsitellä tekoa viharikoksena.
Linnea West, vanhempi rikoskonstaapeli, Suomen Sateenkaaripoliisit ry:n puheenjohtaja
Vihapuheen taustalla ovat usein uskonnolliset katsomukset ja niiden myötä näkemys homoseksuaalisuudesta syntinä tai joskus jopa sairautena. Poliisin resurssit vihapuheen kitkemiseen ovat vähäiset. Ennakkopäätöksiä vihapuheen suhteen ei ole asetettu, eikä niin ollen ole tiedossa rajaa sille, mitä pitää sietää ja missä kohtaa rikoksen tunnusmerkistö täyttyy. Sosiaalisen median aikakaudella vihapuheilmiö on kasvanut entisestään ja mahdollistanut hetkessä laajalle leviävät ilmaisut.
Tampereella järjestettiin vastaanottokeskuksia vastustavan mielenosoituksen vastamielenosoitus vuonna 2016. Kuvassa keskellä vaaleanpunaisessa kyltissä teksti ”Loppu vihapuheelle”.
Kuva: Anne Lahtinen, Työväenmuseo Werstaan kuvakokoelmat.
Väkivalta
Seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa väkivaltaa tai seksuaalivähemmistöön kuuluvien harjoittamaa väkivaltaa on tutkittu varsin vähän. Rikollisuuden tarkastelua ovat hankaloittaneet muun muassa se, että rikosilmoitukset jäävät usein tekemättä ja myös rikosten raportoinnin ongelmat. Esimerkiksi seksuaalista suuntautumista ei aina tuoda esiin perusteluna väkivallalle, eikä väkivallan tekijöiden seksuaalista suuntautumista rekisteröidä.
Homoseksuaalisuuden kriminalisoiva laki ja sen kontrollointi jättivät syvät jäljet ihmisten mieliin. Osa joutui rangaistusten pelossa peittelemään seksuaali-identiteettiään
Kuva: Poliisimuseo.
Väkivallan uhka kuitenkin vaikuttaa monien vähemmistöön kuuluvien elämässä. Esimerkiksi heteroperheen sisällä ilmenevä väkivalta kohdistuu seksuaali- tai sukupuoli-identiteettivähemmistöön itsensä kokeviin lapsiin ja nuoriin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2019 teettämän kouluterveyskyselyn tulosten mukaan sateenkaarinuoret kokivat muita nuoria useammin paitsi koulukiusaamista, kuten nimittelyä ja fyysistä uhkaa, niin myös henkistä ja fyysistä väkivaltaa vanhempien ja huoltajien taholta. Usein lastensuojelu yhteistyössä poliisin kanssa puuttuu tilanteisiin, ja lapsi sijoitetaan seksuaali- ja sukupuoli-identiteetin hyväksyvien ja sitä tukevien sijaisvanhempien luo.
Kuuntele Mikko Ala-Kapeen kertomus lapsiin kohdistuvasta väkivallasta.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä osa kokee väkivaltaa seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-ilmaisunsa takia. Tämä homo-, lesbo-, bi- tai transfobinen väkivalta perustuu heteronormatiivisille lähtökohdille, joiden mukaan on oikeutettua lyödä normista poikkeavaa. Se saa tukea kouluissa ja nuorten kulttuureissa tyypillisestä seksualisoituneesta ja sukupuolittuneesta kiusaamisesta ja nimittelystä. Puuttumattomuus lasten ja nuorten kiusaamis-, häirintä- ja nimittelykäytäntöihin tekee joillekin nuorille sallituksi käyttäytyä väkivaltaisesti ihmisiä kohtaan, joita ei pidetä yhtä arvokkaina kuin itseä. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja heiksi epäiltyihin kohdistuvaan väkivaltaan kietoutuu tarve ilmaista eronteko oikeanlaiseen sukupuoleen.
Lehtonen, Jukka 2007. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, väkivalta ja poliisin toimet. Tasa-arvotiedon keskus Minna, Helsinki.
Jos aikuisilla esiintyy parisuhteisiin liittyvää väkivaltaa, ominaista on väkivallan lisääntyminen vähitellen. Alun henkinen sanailu muuttuu fyysiseksi pahoinpitelyksi. Hyvin usein tekoja kuitenkin salaillaan. Yksi syy salailuun on, ettei lähisuhdeväkivalta ole enää asianomistajarikos. Poliisi voi tutkia rikosta, vaikka asianomistaja ei rangaistusta vaatisikaan. Ilmi tulemisen pelko estääkin monesti lähisuhdeväkivallasta kertomisen. Toinen syy salailuun on elämä kaksinkertaisessa marginaalissa – seksuaalivähemmistöön kuuluvana ja väkivallan uhrina tai tekijänä.
Seksuaalivähemmistöihin kohdistuvien rikosten käsittelyssä yhteistyö poliisin ja Seta ry:n paikallisten järjestöjen välillä on tärkeää. Myös poliiseina työskentelevät vähemmistöjen edustajat lisäävät poliisin osaamista sekä luottamusta poliisiin rikosten käsittelyssä. Kuvassa Lontoon poliisin virka-asun poletti.
Kuva: Linnea West.
Riski joutua väkivallan uhriksi on erityisen suuri heillä, jotka edustavat jotakin toista vähemmistöä ja jotka ovat näin moninkertaiselle syrjinnälle alttiita, kuten vammaisilla, maahanmuuttajataustaisilla, ei-suomenkielisillä tai transsukupuolisilla. Transgender Europen tutkimuksen mukaan vuonna 2020 transsukupuolisista 350 koki väkivaltaa, ja heistä 343 oli transnaisia.
Miesten väliseen seksiin ja huumeiden käyttöön liitetyt Chemsex-tilaisuudet ovat Suomessa vielä harvinaisia, mutta esimerkiksi Lontoossa ja Berliinissä yleisiä. Tilaisuudet ovat laittomia juuri huumeiden käytön vuoksi, mutta niiden vaarallisuutta lisäävät myös väkivallan uhka ja raiskatuksi tulemisen mahdollisuus. Päihteitä käytettäessä omista rajoista kiinni pitäminen ja toisen kunnioittava kohtelu voivat hämärtyä.
Kuva: Hans Fahrmeyer, kortti Suomen Aids-tukikeskus, Työväenmuseo Werstaan kokoelmat.
Syrjintä
Syrjintäkielto astui uudistetun rikoslain myötä voimaan vuonna 1995. Laki kieltää syrjinnän työssä tai työhönotossa seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Laki ei ole kuitenkaan estänyt syrjinnän esiintymistä työelämässä, saati vapaa-ajalla. Tunnetuin esimerkki syrjinnästä työhönotossa on toimittajan ja Lapin Kansa -sanomalehden tapaus vuodelta 2008. Toimittaja oli hakenut lehden päätoimittajan tehtävää ja tullut valituksi, mutta työsuhde purettiin jo ennen sen alkua. Syynä purkuun oli Alma Media -lehtiyhtiön mukaan luottamuspula, sillä toimittaja oli työhaastattelussa jättänyt mainitsematta puolisonsa sukupuolen ja poliittisen aktiivisuuden. Toimittajan mukaan irtisanomisen syynä oli hänen perhemuotonsa eli rekisteröity parisuhde naisen kanssa. Hovioikeus tuomitsi Alma Median toimitusjohtajan sukupuoliseen suuntautumiseen kohdistuvan työsyrjinnän perusteella, eikä Korkein oikeus myöntänyt valituslupaa päätökseen.
Myös puhe voi olla syrjivää luonteeltaan. Toukokuussa vuonna 2015 esitetyssä, Nelonen Median Poliisit – kotihälytys -ohjelmasarjan jaksossa poliisit keskustelivat tapauksesta, johon liittyi kolmen miehen keskinäistä väkivaltaa. Poliisit käyttivät miehistä nimitystä ”homppeli”. Seta ry totesi puheen olevan seksuaalivähemmistöjä syrjivää, ja sellaisenaan seurauksiltaan äärimmäisen huolestuttavaa. Tämänkaltaiset puheet vahvistavat epäluuloja poliisia kohtaan ja saattavat estää turvautumisen poliisin apuun silloin, kun sitä tarvitaan.
Väkivallan ja muiden rikosten uutisointi
Rikosuutisoinnilla on vahva yhteiskunnallinen merkitys. Epäkohdista, kuten syrjinnästä, päihteiden käytöstä tai väkivallasta kertominen vaikuttavat myös seksuaalivähemmistöön kohdistuvista ja vähemmistön tekemistä rikoksista luotuun kuvaan. Suuri osa rikosuutisoinnista on yhteiskunnallisesti tärkeää, maltillista ja eettisesti harkittua, mutta pienen osan voi myös luokitella viihteelliseksi, jolloin uutisoinnilla vaikutetaan pikemminkin tunteisiin kuin pyritään asialliseen rikoksen käsittelyyn.
Poliisi on keskeinen rikoksiin liittyvän tiedon haltija. Rikoksista viestiminen on myös osa poliisin toimintaa. Poliisin viestintä perustuu kuitenkin aina harkintaan siitä, mitä ja kuinka paljon tietoja voi rikoksen selvittelyn tai lain perusteella julkaista.
Kesäkuussa vuonna 2020 tapahtui Suomessa ensimmäinen, julkiseen tietoisuuteen tullut transnaiseen kohdistunut henkirikos. Ensimmäisessä tiedotteessaan poliisi kertoi puukotuksesta, joka oli johtunut miesten välisestä riidasta. Läheisten mukaan uhri oli kuitenkin elänyt avoimesti naisena – muun muassa sosiaalisessa mediassa – jo vuosien ajan. Kyseessä ei siis ollut miesten välinen riita, vaan sukupuolivähemmistöön kuuluvan naisen tappo. Poliisi oli tiedotteessaan viitannut viralliseen rekisteriin, jonka mukaan uhri oli mies.
Suomen nykyinen translaki edellyttää sukupuolimerkinnän muuttamisen yhteydessä lääketieteellistä ja psykiatrista arviointia. Nämä toimenpiteet saatetaan kuitenkin kokea esteeksi sukupuolen viralliselle vahvistamiselle. Transnaiseen kohdistuneen henkirikoksen tiedottamisen jälkeen poliisi on korostanut, miten tärkeää tutkinnassa on huomioida sekä uhrin että tekijän seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluminen, jotta voidaan esimerkiksi tutkia mahdollisia viharikoksen motiiveja.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuneissa väkivalta- ja rikosuutisoinneissa korostuu usein yhteys uhrin elämäntavan ja koetun väkivallan tai rikoksen välillä. Tämänkaltaiset uutisoinnit voivat ylläpitää ja tuottaa kielteistä mielikuvaa vähemmistöistä. Kuvassa on 1930-luvulla törkeän pahoinpitelyn seurauksena menehtynyt uhri. Kahden miehen välillä tapahtunutta väkivaltaista tekoa oli edeltänyt seksuaalinen lähentely.
Kuva: Poliisimuseo.
